Pingviinin matka suomalaisten sydämiin

Pingviinin matka suomalaisten sydämiin alkoi jo lähes 80 vuotta sitten. Elettiin vuotta 1935, kun Oy Jäätelö - Glass Ab aloitti jäätelön valmistuksen Helsingin "uusimmassa ja ajanmukaisimmassa jäätelötehtaassa". Uusi herkku, joka jo silloin tunnistettiin Pingviini-hahmosta, toi Suomeen suuren maailman tuntua. Muutaman vuoden kuluttua meijerijätti Valio osti Pingviini-jäätelön.

Aluksi jäätelöä myytiin vohvelitötteröissä ja lautasilta Valion maitokaupoissa ja kioskeissa. Vuonna 1936 Valio perusti ensimmäisen jäätelöbaarin Helsingin Lasipalatsiin. Suuren suosion myötä jäätelöbaarit rantautuivat myös muihin kaupunkeihin.

1950-luvulla kylmälaitteet yleistyivät ja jäätelöä alettiin myydä baarien lisäksi enemmän myös kaupoissa, minkä myötä jäätelönkulutus kasvoi merkittävästi. Turengin jäätelötehdas valmistui vuonna 1962 vastaamaan kulutuksen huimaan kasvuun.

Alkuaikojen mustavalkoinen, vuosien varrella useampaakin eri väriä kokeillut Pingviini-hahmo on nyt kotiutunut supisuomalaiseen sinivalkoiseen asuunsa. 1990-luvun puolivälissä se sai oman nimikkotuotteensa, Pingviini-tuutin, joka vuodesta toiseen pitää pintansa koko kansan suosikkina.

Vuonna 2004 Nestlé osti Valiojäätelön. Suomalaisten rakastaman jäätelön herkullinen maku pysyi ennallaan ja lähes kaikki Suomen Nestlén myymät jäätelöt valmistetaan edelleen Turengin jäätelötehtaalla, joka on Pohjoismaiden suurimpia jäätelön valmistajia.

Valmistusmaalla on väliä

TNS Gallupin maaliskuussa 2011 toteuttaman tutkimuksen mukaan joka kolmannelle suomalaiselle jäätelön kotimaisuus on tärkeää. Jäätelön tärkeimpinä kotimaisuustekijöinä suomalaiset pitävät valmistusmaata (55 %) sekä raaka-aineen alkuperämaata (49 %). Lisäksi puolelle vastaajista kotimaisen jäätelötuotannon säilyminen Suomessa on tärkeä asia. Turengin jäätelötehtaalla valmistetut jäätelöt tunnistaa Avainlippu-tunnuksesta.