Lataa Navigaattoriisi ”Pingviini bongari”!
Lataa jäätelökioskien paikkatiedot navigaattoriin oheisen linkin takaa: http://www.navitieto.fi/lataa.php?cat=300
Jäätelö maistui Koskikadun jätskikiskalla

Palvelutalo Koskikodin asukkaat Koskelassa pääsivät nauttimaan ikiomasta jäätelökioskista 24.8.2010, kun Bettina Painio voitti Valiojäätelön kesäkilpailun "Kerää korkein kansipino ja voita oma jäätelökioski päiväksi käyttöön”.
Bettina oli saanut tiedon kilpailusta suoraan Pingviini-tuutin kannesta, jonka jälkeen ahkera kansien kerääminen alkoi. Voitosta hän sai kuulla juuri yövuorosta kotiin päästyään, jonka jälkeen hän soitti iloisesta uutisesta heti töihin, jossa tieto otettiin positiivisesti ja innokkaasti vastaan.
Helsinkiläinen Bettina halusi jakaa voiton työpaikkansa kesken, ja niin jäätelökioski toimitettiin päiväksi Palvelutalo Koskikodin pihalle. Jäätelö maistui päivän ajan niin voittajalle itselleen kuin hänen asiakkailleen ja työkavereilleen.

Suosikkimakua voittajalta kysyttäessä tuli vastaukseksi, että ” ehdoton suosikki on mango-meloni”. Muutkin jäätelöstä nauttineet pääsivät kertomaan lempimakujaan ja suosikeiksi nousivat perinteiset maut kuten suklaa sekä kinuski-pähkinä.
Jäätelöä syödessä päivä Palvelutalo Koskikodin pihalla kului iloisissa tunnelmissa – ihmisevät olivat hyvillä mielin ja jäätelöpalloja pyöriteltiin paljon. Ihmiset tunnustivat herkuttelevansa jäätelöllä usein, ja kahden pallon yhdistelmät tuntuivat olevan monen mieleen.
Voitto Valiojäätelön kilpailusta irtosi Bettinalle 771 kerätyllä jäätelökannella.
Kategoriat:
Blogi-arkisto:
- Joulukuu, 2011
- Kesäkuu, 2011
- Huhtikuu, 2011
- Joulukuu, 2010
- Lokakuu, 2010
- Syyskuu, 2010
- Kesäkuu, 2010
- Toukokuu, 2010
- Maaliskuu, 2010