Keskikesällä kauppa käy kioskilla kuumimmillaan

Ennen jäätelökioskien avautumista jututtamamme Iira Koskisen kesä on lähtenyt vilkkaasti käyntiin. Hellejaksot ovat pitäneet 18-vuotiaan toisen polven kioskiyrittäjän kiireisenä ja tyytyväisenä.

Vielä alkukeväästä Iira operoi itsenäisesti viittä Pingviini-kioskia. Kesäkuun alussa mukaan kuvioihin tuli kuudes kioski, jonka tilauksista, työvuoroista ja henkilökunnan perehdyttämisestä Iira vastaa. Iira listaa suomalaisten suosikkimauiksi tänäkin kesänä Mango-Melonin ja Minttu-Suklaan. Uutuuksista eniten on houkutellut Herkku-Nougat. Rohkeimmat jäätelönystävät kokeilevat Iiran mukaan mielellään Popcorn-Mixiä.

Ennen kuin Pingviini-kioskit elokuun lopussa sulkevat, Iiralla on edessään vielä muutaman uuden työntekijän koulutus.